”Ethän voi tehdä niin! Eikö koko maailman tuomari tuomitsisi oikein?” Jumala oli juuri paljastanut Aabrahamille aikeensa tuhota Sodoma ja Gomorra, kun Aabraham tekee jotakin ennenkuulumatonta: hän haastaa Jumalan. ”Mahdotonta, että surmaisit syyttömät yhdessä syyllisten kanssa.” Viatonta ei ole lupa tappaa. Kyllä kai Jumala sen tietää? Käytiin pitkä dialogi ihmisen ja Jumalan välillä, teemana oikeudenmukaisuus.
Vain vähän aikaa tämän jälkeen Jumala ilmestyy Aabrahamille unessa ja pyytää häntä uhraamaan Iisakin. Reippaasti, varhain aamulla, Aabraham lähtee kohti teloituspaikkaa. Ei kahta sanaa, ei edes Saaran kanssa — hänen, jota Jumala oli varta vasten kehottanut kaikessa kuuntelemaan.
Mitä tapahtui? Mihin uskon esikuva kadotti sekä oikeudenmukaisuuden jalon aatteen että rohkeuden tarvittaessa haastaa Jumala dialogiin? Aabrahamin varaukseton ylistys on yksi kristinuskon kummallisuuksista. (Itsekriittistä pohdiskelua on lähinnä juutalaisuudessa.) Jopa mestarisaarnaaja Charles Spurgeon kirjoittaa Aabrahamista: ”Epäusko olisi jättänyt veitsen kotiin, mutta aito usko ottaa sen mukaansa.” Aina valmiina uhraamaan! Siinä missä Aabrahamin rohkeutta kyseenalaistaa Jumalan motiivit Sodoman ja Gomorran tapauksessa syystäkin ihaillaan, nyt ihailun kohde on täysin päinvastainen: sokea ja mykkä kuuliaisuus.
Aabraham ei uhrannut Iisakia. Hän uhrasi Iisakin ja Saaran.
Vaikka Iisakia ei ehkä uhrattukaan (toisinkin on väitetty), kolhuitta hän ei selvinnyt. Kenen tahansa mielenterveys järkkyy, kun näkee veitsen kohoavan oman isänsä kädessä. Iisak ei juuri yltänytkään sankaritekoihin elämässään. Raamatun mukaan hän lähinnä viihtyi kotona. Aabrahamin oli autettava häntä löytämään vaimo. Myöhemmin Iisak ei edes erottanut Jaakobia Eesausta. Saaran kohtalo on vähintään yhtä traaginen: hän kuoli pian Aabrahamin palattua retkeltään, ehkä sydänkohtaukseen, kuullessaan mitä matkalla oli tapahtunut.
Iisakin uhraamista on yleensä pidettynä Jumalan testinä: olisiko Aabraham valmis tottelemaan Jumalaa, vaikka kuuliaisuuden hinta olisi järkyttävän suuri? Kierkegaard on pohtinut, että Aabraham olisi paljon ennemmin uhrannut itsensä. Näin varmasti on. Jokainen rakastava vanhempi olisi toiminut niin.
Kenties kyseessä oli testi, mutta ei sellainen testi kuin yleensä on luultu. Kenties Jumala ei testannutkaan Aabrahamin uskoa tai kuuliaisuutta, vaan hänen moraaliaan — samoin kuin Aabraham itse oli aikaisemmin testannut Jumalaa. Nyt osat vaihtuivat. ”Entä sinä? Voisitko sinä, Aabraham, surmata viattoman?”
Omri Boehm on esittänyt mielenkiintoisen teorian, joka ei ole vailla pohjaa. Sen mukaan Aabraham kyllä läpäisi testin, mutta täysin eri perusteella kuin on yleensä ajateltu. Aabraham läpäisi testin, koska hän kieltäytyi uhraamasta Iisakia. Hän sanoi ”ei” sille äänelle, joka käski surmaamaan. Aabraham oli kyllä sankari, mutta ei sokean kuuliaisuutensa vaan oikeudentuntonsa ja rohkeutensa vuoksi. Juuri tällaista sankaruutta Jumala toivoikin näkevänsä.
Mutta entä enkeli? Eikö Aabraham ollut jo uhraamassa, kunnes enkeli viime hetkellä ilmoitti, että perutaan käsky? Tätä enkeliä ei kuitenkaan kaikista käsikirjoituksista löydy. Tämä puolestaan on herättänyt epäilyn siitä, että enkeli on lisätty myöhemmin, ja varsin ymmärrettävästä syystä: eihän voinut mitenkään käydä päinsä, että suuri uskon esikuva Aabraham olisi kieltäytynyt tottelemasta Jumalan yksiselitteistä käskyä uhrata Iisak! Näin siis Enkeli pelasti — ei Iisakia — vaan Aabrahamin maineen. Kertomukseen myöhemmin lisätyn enkelin ansiosta Aabraham saa yhä pitää kuuliaisuuden sädekehänsä.
Aabraham ei ole ainoa, joka on kuullut käskyn uhrata oma lapsi. Vuonna 1991 Andrew Cate sai tuomion oman lapsensa surmaamisesta. Cate kertoi oikeudessa toimineensa täydessä uskonvarmuudessa, vakuuttuneena siitä, että Jumala toimisi hänen kohdallaan niin kuin Aabrahamin: puuttuisi tilanteeseen viime hetkellä ja tekisi ihmeen. Eikä lista suinkaan pääty Cateen. Kun mukaan lasketaan kaikenlainen hengellinen väkivalta ja pyhät sodat, uhrien määrä nousee miljooniin.
Mitä tästä kaikesta tulisi ajatella? Oliko Aabraham hyvis vai pahis? Entä kuka tai millainen on Jumala, joka käskee tappamaan oman lapsen, tai niin kuin monet uskovat, Jeesuksen kohdalla myös teki näin?
Minä uskon, että kertomus Iisakin uhraamisesta on tarkoituksella täynnä aukkoja ja jopa ristiriitainen. Kertomus on kuin Rorschach-testikuvio, jonka kohdalla kysytään: ”Mitä näet kuvassa?” Myös Jeesus kysyi ystäviltään: ”Entä te? Kuka minä teidän mielestänne olen?” Ihminen näkee usein sen, mitä haluaa nähdä.
Iisakin uhraaminen ei ollut testi pelkästään Aabrahamille. Se on testi minulle. Näenkö kertomuksessa potentiaalisen lapsenmurhaajan vaiko autiomaassa harhailevan patriarkan, joka kyselee avuttomana: ”Jumala, oletko se todella sinä?” Näenkö kertomuksessa Jumalan, joka vaatii uhreja vaiko Jumalan, jolle ei tulisi mieleenkään vaatia lapsiuhreja, kuten profeetta Jeremia opettaa.
Immanuel Kantin mielestä Aabrahamin olisi tullut vastata yölliseen näkyynsä näin: ”Siitä voin olla varma, että minun ei tule tappaa omaa rakasta poikaani. Mutta siitä en voi olla varma, että sinä olet todella Jumala — en vaikka ääni kuuluisi suoraan taivaasta.” Kantia mukaillen sanon: Siitä voin olla varma, että Jumala ei halua uhreja. Mutta meistä ihmisistä en niinkään ole varma.
_ _ _
Artikkeli perustuu teologian maisterin opinnäytetyöhöni Sacrificing Isaac: A Kaleidoscopic view.
