Raamattuluentoni Kirkon evankelioimisen päivillä 15.-17.4.2016 Joensuussa.
MISTÄ SYÖTÄVÄÄ? (Joh. 6: 1—13.)
Jeesus katseli Galilean järvelle päin ja näki, että paljon kansaa oli tulossa hänen perässään. Jeesus kysyi: ”Mistä saisimme näille kaikille ruokaa?” Evankelista Johannes kertoo, että Jeesus ei pelkästään pohdiskellut ääneen, vaan että hän tahtoi koetella Filippusta. Koetella — πειράζων — on sama sana, jolla paholaisen kerrottiin testanneen Jeesusta erämaassa. Myös silloin kysymys oli leivästä.
”Nytpä esititkin kysymyksen oikealle henkilölle”, ajatteli Filippus. Sen lisäksi, että Filippus oli kotoisin juuri tältä paikkakunnalta, Betsaidasta, hänen arvellaan olleen opetuslasten fiksuimmasta ja oppineimmasta päästä ja vastanneen mm. opetuslasten tavarahankinnoista. Filippuksen kyky tehdä nopea tilannearvio olikin vaikuttava: vaikka rahaa olisi 200 denaaria (mitä ei tietenkään ollut; summa olisi ollut järjettömän suuri mukana kannettavaksi), sillä saisi jokaiselle tuskin murusen leipää. Mutta Filippus ei luovuttanut, olihan Jeesus kohdistanut kysymyksensä juuri hänelle.
Filippuksen miettiessä Jeesus seisoo vieressä ja parantaa sairaita. Ennen pitkää Filippuksen itseluottamus karisee. Hän lähtee kysymään neuvoja.
– Filippus: Mikä meidän tämänhetkinen budjetti onkaan, Juudas?
– Juudas: Juuri nyt ei ole rahaa, mutta minulla on kyllä yksi hyvä bisnesidea…
– Filippus: Auta vähän Johannes. Jeesus käski hankkimaan ruokaa.
– Johannes: Onko pakko ajatella ruokaa nyt? Tässä Jeesuksen lähellä on niin hyvä olla.
– Filippus: Matteus hyvä, auta edes sinä. Muut eivät osaa eivätkä viitsi.
– Matteus: Kuule Filippus, kannattaisiko jatkossa etukäteen miettiä nämä missiot?
Aikaa kuluu. Opetuslapset alkavat väsyä. Päivä on ollut pitkä, ja vielä pitäisi jaksaa palvella. ”Tämän piti alun perinkin olla Jeesuksen ja meidän oma pieni retriittimme”, he ajattelevat. ”Hetkeksi pois kaikesta hälinästä ja monista vaatimuksista, aikaa vain meille itsellemme ja Jeesukselle. Sitä paitsi on vähän niin kuin suruaikakin: Johannes kastaja on juuri mestattu. Ja juuri nyt pitäisi ajatella tuhatpäisen joukon ruokailua.”
Opetuslapset kävelevät Jeesuksen luokse ja alkavat jutella:
– Jaa jaa, kylläpä kello onkin paljon. Jos nyt lähdettäisiin kaikki kotiin, mihin aikaan mahdettaisiin olla perillä?
– Jeesus: Älkäähän hätäilkö. Vastahan me on opetettu kansaa ja parannettu sairaat. Eiköhän vielä syödä yhdessä, ihan koko porukka!
Seuraa hetken täydellinen hiljaisuus, minkä jälkeen kaikki opetuslapset räjähtävät nauruun. He tajuavat Jeesuksen vitsin. Andreas pääsee nopeasti juoneen mukaan ja osoittaa mainiota tilannekomiikan tajua: –Tosiaan, annetaan me niille ruokaa! Näin juuri pienen pojan, jolla oli selässään reppu! Siitä varmaan riittää ruokaa näille kaikille!
Jälleen kaikki räjähtävät nauruun. On Jeesuksen vuoro napata kiinni Andreaksen ajatuksesta: – Ai että ihan repullinen ruokaa? Sittenhän syödäänkin kunnon ateria! Eiköhän jakauduta saman tien ruokakuntiin ja istuta alas.
Nyt nauretaan jo vatsa kippurassa. Kerrankin Jeesus on opetuslasten kanssa samalla aaltopituudella! Jeesus on sittenkin huumorimiehiä! Ennen pitkää nauru kuitenkin vaimenee, kuuluu enää pientä hekotusta, ja lopulta laskeutuu käsin kosketeltava hiljaisuus. Se ei ollutkaan vitsi?
Jeesus toistaa ohjeensa asettaa kansa ruokakuntiin. Opetuslapset ovat epävarmoja. He supisevat keskenään: ”Tehdään niin kuin Jeesus käski, mutta ei puhuta mitään ruuasta. Sanotaan, että kokoonnutaan näin päivän päätteeksi pieniin ryhmiin keskustelemaan saadusta opetuksista. Ja että sen jälkeen voi lähteä kotiin.”
Ja Jeesus otti leivät ja kiitti ja jakeli istuville; samoin kaloistakin, niin paljon kuin he tahtoivat. (Joh. 6:11)
MITÄ IHMETTÄ?
Ihmeiden ystävät ry kokoontui vuosittaiseen kokoukseensa. Osallistujat jaettiin viidenkymmenen hengen ryhmiin. Jokaisen ryhmän tehtävä oli miettiä, miten ruokkimisihme tapahtui. Kaikille osallistujille jaettiin viisi post it –tarralappua ja kaksi kynää. Parhaat selitykset poimittiin talteen. Jäljelle jääneistä kerättiin kaksitoista täyttä korillista keltaisia post it –tarralappuja. Yhtään kynää ei palautettu.
Parhaat selitykset olivat:
- Nyyttikestit.
Pienen pojan epäitsekäs esimerkki sai lopulta muutkin jakamaan omastaan. ”No onhan meilläkin nyt oikeasti ruokaa… kaivahan Pertti sieltä repustasi rieskaa esille.” Prosessiteologian mukaan Jumala ei puutu maailman tapahtumiin suoraan, vaan ainoastaan ”jumalallisen suostuttelun” kautta.
- Myyttikestit
Kyseessä ei ollut nyytti- vaan myyttikestit. ”Älkää miettikö, mitä oikeasti tapahtui. Miettikää sitä, miksi tällainen kertomus on ylipäänsä sepitetty. Kenen etuja tällainen keksitty tarina tuohon aikaan parhaiten palveli?” (Ajatuksen isä: Sakari Häkkinen)
- Pannaan paremmaksi
Tarinan sepittäjänä saattoi olla vaikkapa evankelista Markus. Hän haluasi kehittää oman Elisa-kertomuksen: Kun kerran Elisa ruokki 20 ohraleivällä 100 miestä, pitäähän Jeesuksen olla Elisaa monin verroin parempi: kirjoitetaan tähän ”Jeesus ruokki 5000 miestä!”
- Savolaispoika
Pieni poika oli kotoisin Savosta, ja hänen ruokansa oli kalakukko. Ruoka oli kuitenkin liian eksoottista galilealaisille. Aina, kun kalakukko tuli kohdalle, ihmiset kursailivat ja sanoivat: ”Oikeastaan me syötiin todella tukevasti juuri ennen lähtöä… nyt ei kyllä mahdu enää yhtään ruokaa.” (lähde: Wille Riekkinen) Sitä paitsi: kalakukossa on leivän ja kalan lisäksi myös possua!
- Piilotusleikki
Jeesus oli käynyt edeltä käsin piilottamassa leivät ja kalat nurmikkoon. Raamatun niukat kuvaukset ruokkimistilanteesta tukevat tätä selitystä: rinteellä kasvoi rehevä nurmi. Sinne oli helppo piilottaa eväät. Vaihtoehtona on esitetty, että Jeesus oli kätkenyt ruuan veneeseensä.
- ”Eihän tuo vielä mitään!”
Tällaisia ihmeitä tapahtuu meidän seurakunnassamme joka sunnuntai — ehtoollisella. Ehtoollisen ihme on se todellinen ruokkimisihme.
- Uskon sana –selitys:
Me luomme todellisuutta sanoillamme! Jos haluat jotakin, sano se, ja ota sen jälkeen uskossa vastaan. Name it and claim it. Sitä paitsi nälän oireet ovat ainoastaan Saatanan juoni. Nälkä väistyy, kun käsket sen väistyä. Olet kylläinen heti, kun uskot olevasi kylläinen.
- Portaaliteoria
Jeesus sattui olemaan paikalla, jossa taivaallinen portaali oli auki. Värähtelyt olivat kohdillaan, kvarkit ja kvantit olivat oikeassa asennossa. Nykyään portaalit ovat paljon mahtavampia, ja siksi myös meidän tekomme ovat suurempia kuin Jeesuksen.
MIKSET KEKSINYT, FILIPPUS?
Miksi Filippus — kondiittorien suojeluspyhimys — ei keksinyt vastausta Jeesuksen kysymykseen? Filippus oli ollut Jeesuksen seurassa jo pari vuotta. Hän oli nähnyt Jeesuksen ihmeet, kuten veden muuttamisen viiniksi. Hän oli ensimmäisiä opetuslapsia, joka tunnisti Jeesuksen messiaaksi. Filippus varmasti myös muisti kertomuksen autiomaan manna-ihmeestä, veden saamisen kalliosta ja Elisan ruokaihmeen. Hän tiesi vastauksen kysymykseen: ”Voiko Jumala kattaa pöydän erämaassa?”
Filippuksella, Betsaidan pojalla, oli kaiken lisäksi kotikenttäetu. Mutta oliko Filippuksen kotikenttäetu itse asiassa kotikenttähaitta? Oliko hänen vahvuutensa samalla hänen heikkoutensa? Luottiko Filippus liikaa itseensä? Kuuliko hän väärin Jeesuksen kysymyksen: ei ”millä me hankimme ruokaa” vaan ”millä sinä hankit ruokaa”? Kuuliko hän väärin myös toisen kohdan: ei mistä hankimme ruokaa, vaan millä hankimme ruokaa”. ”Mistä” vie ajatukset oikeaan suuntaan, taivaallisiin, ”millä” taas omiin resursseihin. Ehkä juuri siksi Filippus jäi kiinni ajatukseen rahasta.
Onko Filippus tämän päivän Excel-osaaja tai seurakunnan viisas talousjohtaja jonka yhtälöstä kuitenkin puuttuu yksi keskeinen muuttuja: Jeesus. Filippus näki resurssien vähyyden, Andreas näki tarpeen suuruuden. Molempien fokus oli väärä.
Mielenkiintoista on , että kun evankelista Johannes seuraavan kerran kertoo Filippuksesta, ollaan jälleen syömässä. Viimeisellä aterialla Filippus sanoo Jeesukselle: ”Anna meidän nähdä isä.” Jeesus vastaa: ”Voi ei, etkö Filippus vieläkään tunne minua?”
MISSÄ VIERAANVARAISUUS?
Vain vähän ennen ruokkimisihmettä Jeesus oli lähettänyt opetuslapset läheisiin kyliin opintomatkalle. Hän antoi heille vallan parantaa sairaita ja käskyn julistaa Taivasten valtakuntaa. Viime hetken ohjeeksi hän antoi: ”Älkää ottako mukaan mitään ylimääräistä.” Ei laukkua, ei rahaa, ei edes leipää. ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” Opetuslapset olivat täysin riippuvaisia yhteisöjen vieraanvaraisuudesta.
Andrew Shepherd vertaa opetuslasten vastaanottoa kylissä ruokkimistilanteeseen. Mitä tapahtuukaan, kun samat ihmiset tulevat vuorostaan opetuslasten luokse vailla ruokaa? ”Rabbi, lähetä heidät pois! He olivat alun perinkin kutsumattomia vieraita. Ja kaiken lisäksi: me sentään teimme ruokamme eteen työtä, he eivät ole tehneet mitään.”
Kuulostaako tutulta? ”Nuo toiset tulevat tänne kaukaa Syyriasta ja Turkista. He saavat meiltä katon päänsä päälle. Pitäisikö heille antaa vielä ruokaa ja työtä? Pitäisikö kirkon antaa heille kaiken lisäksi henkistä tukea? Jotain rajaa!”
Entä miten reagoivat kirkkoon kuulumattomat? ”En ole pitkään aikaan uskonut Jumalaan, mutta arkkipiispan kannanoton takia liityin kirkkoon… Olen agnostikko, mutta nyt sain syyn liittyä kirkkoon… Me ateistit pohdimme uudelleen liittymistä kirkkoon, koska kirkko on tuntunut piispan myötä ottaneen linjakseen — lähimmäisenrakkauden!
Jos tämän päivän verkkokeskusteluja on uskominen, voi tulla vain yhteen lopputulokseen: lähipäivinä kirkot täyttyvät sekä maahanmuuttajista että ateisteista! Kiinnostavinta kristinuskossa ei ehkä olekaan ihmeet ja merkit vaan leipä, turva ja lähimmäisenrakkaus. ”Tulkaa pakolaisia vastaan, tuokaa heille leipää, sillä he pakenevat miekkoja”, kirjoittaa Jesaja. ”Antakaa heille käytäväpaikka”, sanovat kovasydämisimmät.
VIERAANVARAISUUDEN FILOSOFIA
Kun puhutaan vieraanvaraisuudesta, ollaan ihmisyyden ja eettisyyden ytimessä. Ihmisiin on rakennettu sisään sekä halu että kyky vieraanvaraisuuteen. Jos ihminen kieltäytyy vieraanvaraisuudesta, hän taistelee itseään vastaan.
Filosofi Emmanuel Levinasin yksi keskeinen teema on Infinite responsibility. Jokaisella on toisen edessä ”rajaton vastuu”, hän väittää. Derridan vastaava käsite on Unconditional hospitality, ”ehdoton vieraanvaraisuus”. Kysymys ei ole: ”Miksi välittäisimme Toisesta?” vaan: ”Miten välittäisimme Toisesta?”
Levinas kirjoittaa paljon Toisen kasvoista. Toisen kasvot vaativat meiltä aina vastausta. ”The gaze of the face demands.” Levinasin mukaan koko juutalaisuuden etiikka on Toisen priorisoimista. Vieraanvaraisuuden velvoittavuus on ehdoton, ja vieraanvaraisuus on jotakin muuta kuin pelkästään ystävien kestittämistä. Laskelmoiva vieraanvaraisuus ei ole vieraanvaraisuutta.
Jacques Derrida kiinnittää huomion sanan hospitality jännitteisiin. Latinan hostis on verrannollinen ranskan sanaan hôte, joka tarkoittaa sekä antajaa että vastaanottajaa. Derrida kysyy: kuka vieraanvaraisuuden aktissa on todella isäntä (host) ja kuka vieras? Kumpi antaa ja kumpi saa? Ja kumpi lopulta on potentiaalinen uhka: isäntä vai vieras? Onko olemassa vaara, että vieraasta tuleekin isäntä? John Caputo tiivistää Derridan ajatuksen: ”There is always a little hostility in hospitality.” Vieraanvaraisuuteen on aina kätketty vihollisuuden mahdollisuus.
Derridan mukaan aito vieraanvaraisuus edellyttää kontrollista ja ”valmistautuneena olemisesta” luopumista. ”Jos olen varma, että vastaanottamani vieras on täysin harmiton ja viaton, jos tiedän, että hän on minulle hyödyksi, kyse ei ole vieraanvaraisuudesta.” Todellinen vieraanvaraisuus on radikaalia, se rikkoo rajoja. Se ei ala kutsumisesta vaan vierailusta, jossa vieras tuo muutoksen suunnitelmiimme. Tällöin isäntä ei voi päättää, kuka on tervetullut ja milloin. Kyse on siitä, että on valmis tulemaan yllätetyksi, ”be ready to not be ready.”
Mutta onko tällainen ehdoton vieraanvaraisuus edes etäisesti mahdollista? Onko meillä rajaton vastuu suhteessa kaikkiin toisiin? Levinasin ehdottomuus johtaa aiheelliseen kritiikkiin. Se johtaa myös monen auttajan ammattitautiin, myötätuntoväsymykseen, Shepherdin mukaan pahimmillaan jopa ”eettiseen halvaukseen”.
MIKÄ IHMEESSÄ OLI NIIN IHMEELLISTÄ?
- Kollektiivinen ihme.
Ruokkimisihme lienee ainoa ihme, jonka Jeesus teki yhdessä opetuslastensa kanssa. On selvää, että Jeesus ei yksin olisi kyennyt jakamaan ruokaa 5000 perheelle. Todennäköisesti edes 12 apostolia eivät olisi suoriutuneet logistisesta haasteesta ilman ”vapaaehtoisten” apua. Ruokaihmeeseen tarvittiin koko kansa. Yksittäisen jakajan asema tai oppineisuus ei tuonut leipään yhtään enemmän Kristusta.
- Jeesus tekee oman osuutensa.
Jeesus teki sen, mihin ihminen ei pystynyt. Ihminen teki sen, mihin hän pystyi. Kun Jeesus herätti Lasaruksen, ihmiset riisuivat hänet siteistä. Kun Jeesus herätti Jairuksen tyttären, hän sanoi: ”Antakaa te hänelle syötävää.” Todellinen usko ajaa työhön meidät, ei Jumalaa.
- Jeesus ei jätä työtään kesken.
Kun ruoka oli syöty, leipää jäi runsaasti yli. Tämä tietenkin todisti, että kaikki tulivat kylläisiksi, mutta tähteet itsessään eivät olleet kiitoksen aihe. Päin vastoin: ruuan pois heittäminen oli sikäläisessä kulttuurissa erityisen häpeällistä. Jeesus kuitenkin käänsi häpeän kiitokseksi. Kaikki palaset piti kerätä talteen, ja lopulta niistä kerättiin kaksitoista täyttä korillista, kenties opetuslasten henkilökohtaisiin koreihin. Jeesus ajatteli missionsa alusta loppuun. Hän ei jättänyt työtään kesken.
- Kysymys ei ollut kampanjasta.
Jeesus ei mainostanut tapahtumaa etukäteen: ”Ensi perjantaina leipää ja kalaa järven rannalla. Tule ja tuo ystäväsikin.” Jeesus ei kysynyt: ”Kuka haluaa nähdä ihmeen?” Hän antoi leipää, ei leipää ja sirkushuveja. Ruokaihme ei tapahtunut erillään muusta elämästä vaan keskellä arkea.
- Viisi leipää ja kaksi kaaviota?
Moni tutkii ihmettä suurennuslasilla, tarkastelee leivän alkuperää ja on valmis nyppimään kaloista ruodotkin irti kehittääkseen menetelmän ihmeen toistamiseksi. Tällä reseptillä onnistut aina! Viisi leipää ja kaksi kalaa: johdantokurssi. Viisi leipää ja kaksi kalaa: harjoituskirja. Viisi leipää ja kaksi kalaa: pieleen menneet otokset. Jeesus ei kuitenkaan opettanut uutta menetelmää. Hän opetti epämenetelmän. Näyttää siltä, että Jeesus on johdonmukainen vain improvisoidessaan. Jeesuksen reseptiavuttomuuteemme ei olekaan resepti vaan suhde: ”Älkää luottako siihen, mikä katoaa. Luottakaa minuun.”
- Huomaamaton ihme.
C. S. Lewis sanoo, että hidas ihme on aivan yhtä ihmeellinen kuin nopea ihme. Ruokkimisihmeessä ruuan lisääntyminen oli luultavasti niin ”normaalia”, että suuri osa ei edes tajunnut koko ihmettä. ”Minkä merkin sinä annat, että uskomme sinuun”, kyseli kansa vain hetki ihmeen jälkeen. Joillekin vain tiettyyn kategoriaan kuuluvat ihmeet ovat merkki Jumalan toiminnasta. Kuinka paljon ihminen onnistuukaan ohittamaan arjen ihmeitä!
- Ihme todistaa Sanan.
Kun Jeesus sanoo: ”autuaita ovat nälkäiset”, hän myös tarkoittaa sitä. Nälkäiset ovat onnellisia siksi, että Jeesus ruokkii heidät. Vuorisaarna ei jäänyt tältäkään osalta pelkäksi retoriikaksi tai metaforaksi. Jeesus oli sanojensa mittainen.
- Ihme on profeetallinen.
Jeesuksen ihmeillä on tarkoitus ja merkitys myös tulevaisuudessa. Jeesus opetti myöhemmin, että hän on elämän leipä. Evankelista Johannes halusi korostaa juuri tätä asiaa sijoittamalla elämän leipä -opetuksen heti ruokkimisihmeen jälkeen.
- Ihmeet ovat muita varten.
Kun Jeesusta kiusattiin erämaassa, hän ei tehnyt ruokkimisihmettä. Ihmeet eivät ole itseä vaan yhteisöä varten.
- Kiitollisuuden ihme.
Jeesus kiitti ja antoi eteenpäin. Opetuslapset kiittivät ottivat ja antoivat eteenpäin. Perheet kiittivät ja antoivat eteenpäin. Antamisen ketju ei pysähtynyt koskaan. Jokaisen piti ojentaa kätensä ensin saadakseen ja sen jälkeen antaakseen. Kaksi uskon tekoa, monille elämän kaksi vaikeinta asiaa. Miten olisi tapahtunut tänään? Moni olisi ottanut leivän ja kiirehtinyt kotinsa syömään sitä yksinäisyydessä. Mutta se ei ole Jumalan ajatus. Hänen tahtonsa on yhteys. Me elämme vain, kun jaamme omastamme.
Miroslav Volf kirjoittaa kiitollisuudesta: ”Kiitollisuus ei ole uhri, jotain jonka antaisin Jumalalle ikään kuin hän tarvitsisi jotakin. Tehtäväni on kyllä osoittaa kiitollisuuteni Jumalalle, mutta kiitollisuus ei niinkään ole sitä, mitä annan Jumalalle, kuin tapa ottaa lahja vastaan. Minun uhrini on, että otan vastaan kiitollisuudella ja annan eteenpäin. Jumalan hyvyyden on tarkoitus virrata.”
Menestysteologia haluaa hyvää itselle, menetysteologia hyvää koko yhteisölle. En anna, jotta saisin. Annan, koska olen saanut. Mutta toimiiko tällainen antamisen teologia myös käytännössä?
MITÄ ON REPUSSASI?
Christine Pohl on tutkinut vieraanvaraisuutta eri yhteisöissä. Hän toteaa ilmeisen: auttajat kamppailevat resurssien kanssa. Rajat tulevat aina vastaan. Auttajat palavat loppuun ja avun laatu kärsii. Mutta… ”mielenkiintoista kyllä, lähes jokainen haastattelemamme auttaja sanoi, että riippumatta siitä, kuinka monta ihmistä tuli paikan päälle, ruokaa oli aina riittävästi. Valikoima ei aina ollut suuri, ja annoskokoja jouduttiin joskus pienentämään, mutta kukaan ei joutunut lähtemään nälkäisenä. Tämä voi olla seurausta siitä, että ruoka on kuitenkin melko halpaa – tai sitten kyseessä on jokin mysteerinen yhteys leivän ja kalan ihmeen kanssa. Tai molempia.”
Christine Pohl jatkaa: ”Pelkäämme, että apumme ei riitä, jo ennen kuin alamme jakaa sitä, mitä meillä on. Ongelma on silloin enemmän meissä kuin resursseissa. Kokemukseni mukaan laskemme lähes aina alakanttiin: annettavaa on lopulta paljon enemmän kuin miltä ennakkoon vaikuttaa.”
Hyvät kirkon työntekijät,
ehkä kysymys ei olekaan rahasta tai resursseista. Ehkä kysymys on siitä, mitä yhdellä, yksittäisellä työntekijällä on repussaan ja minne hän on matkalla — ja onko hän ylipäänsä matkalla. Yhden pienen pojan eväillä ruokittiin saman verran ihmisiä kuin kirkolla on tänään työntekijöitä: yli 20 000. Kuinka paljon voikaan 20 000 ihmistä jakaa Jumalan hyvyyttä!
Se mitä sinulla on repussasi, on järjettömän vähän maailman tarpeeseen nähden. Epäusko tekee sen vielä vähemmäksi. Mutta uskossa Jumala muuttaa jakolaskun kertolaskuksi ja vähennyslaskun yhteenlaskuksi.
SIISPÄ:
1) Pakkaa reppuusi Kristusta. Ota juuri sen verran kuin jaksat kantaa. Jos reppuusi ei mahdu Sanaa, siellä on jotakin tarpeetonta.
2) Älä ota eilistä leipää, Ota tuoretta. Tuore leipä maistuu parhaalta. Siksi Jeesuskin rukoili leipää jokaiselle päivälle erikseen.
3) Älä murra itseäsi, murra Kristusta. Murra sopivan kokoisiksi paloiksi. Ihmisillä on erilainen nälkä; sinun tehtäväsi on tunnistaa nälän laatu.
4) Syö samaa leipää myös itse. Näin luot yhteyttä. Kaikki ruoka on Jumalalle puhdasta; syö siis rohkeasti syntisten pöydässä.
5) Pysy liikkeellä. Käsky ei kuulu ”menkää ja tehkää” vaan ”kulkiessanne evankelioikaa.” Kun olet liikkeellä, jaa samalla hyvää sanomaa.”
6) Älä anna minkään tässä maailmassa korvata ruokahaluasi siihen leipään, joka tulee taivaasta.
KIRJALLISUUTTA
Pohl, Christine: Making Room: Recovering Hospitality as a Christian Tradition. Eerdmans, 1999.
Shepherd, Andrew: The Gift of the Other. Levinas, Derrida, and a Theology of Hospitality. Princeton Theological Monograph series 207, 2014.
Volf, Miroslav: Free of Charge: Giving and Forgiving in a Culture Stripped of Grace. Zondervan, 2005.
_ _ _
© Ilkka Koivisto
