Alan. Olla. Kiihtymis. Vaiheessa.

”Nyt hei.”

”Nyt oikeesti hei.”

”Nyt ihan oikeesti hei.”

”Nyt aikuisten oikeesti hei.”

”Nyt siis hei ihan aikuisten oikeesti hei.”

Kasvattajan osa ei ole helppo, ei myöskään koronakasvattajan. Ystävälliset kehotukset toimivat vain meihin kilteimpiin. 

Helppoa ei myöskään ole olla jatkuvan koronavalistuksen kohteena. Jos kuukauden jokaisena viikkona ja viikon jokaisena päivänä ”uutinen” on, että kädet pitäisi pestä ja sairaana pitää olla kotona, jää pikku hiljaa kaipaamaan jotakin enemmän, jotakin jossa on informaatiota. Hyvä salaliittoteoriakin piristäisi päivää paremmin kuin tuo jo 70-luvulta tuttu kansakoulun terveystiedon opetus. 

Jos kasvatus ei ole helppoa, ei sitä ole myöskään viestintä. Niissä molemmissa nimittäin yksi olennainen tekijä on johdonmukaisuus.

Muistan esimerkiksi, kun keväällä ostin kolmesta eri apteekista kasvomaskeja. Kaikissa näistä myyjä katsoi minuun säälivästi ja muistutti: ”Niin, nämähän eivät siis suojaa käyttäjää.” Vähän sama, kuin olisin mennyt ostamaan Volvoa, ja kauppias sanoisi: ”Et kai vaan sinäkin ole erehtynyt kuvittelemaan, että Volvo olisi turvallinen auto”. Tai jos olisin mennyt ostamaan luomuperunoita paikalliselta viljelijältä: ”Ei näissä ole ravintoarvoa sen enempää kuin muissakaan perunoissa, et sinä näitä syömällä terveenä pysy.”

Tätä taustaa vasten ei ole niin suuri ihme, jos nämä ”siis ihan oikeesti hei” -toivotukset kaikuvat yhä kuuroille korville ja suojaamattomille suille.

Hyvä hallitus, lopetetaan tämä kiihtyminen yhdessä. Älkää välittäkö yhdestä herkkähipiäisestä pormestarista, älkää ruikuttavasta oppositiosta älkääkä meistä kaikkeen tyytymättömistä kansalaisista. Tehkää rohkeita päätöksiä.

Pelkät. Suositukset. Eivät. Riitä.