Onko lähetystyö lähetystyötä, jos sanasta puuttuu ”lähetystyö”?

Emerituspiispa Jorma Laulaja kritisoi hiljattain Kotimaa-lehden kirjoituksessaan Suomen Lähetysseuraa siitä, että lähetystyön sijaan puhutaan usein vaikuttamistyöstä. Hänen mukaansa Lähetysseura ei enää tee lähetystyötä vaan pelkkää vaikuttamistyötä. Järjestöllä ei hänen mukaansa edes ole ”lähetystyöntekijöitä”, tai jos onkin, heidän motiivinaan ei enää ole lähetystyö. 

En vastaa Lähetysseuran viestinnästä eikä minulla ole oikeutta kirjoittaa Laulajalle virallista vastinetta. Lähetysseuran työntekijänä ja teologina on kuitenkin vaikea olla hiljaa. Se, että joku uskoo tietävänsä toisten motiivit, saa aina hälytyskelloni soimaan. Mutta motiivien kyseenalaistamistakin harmillisempaa on vaikuttamistyön vähättely. 

Väitän, että lähetystyö on ennen kaikkea vaikuttamistyötä. Se on — Jeesuksen lähetyskäskyn mukaan — ”menemistä ja tekemistä”, sekä liikkeelle lähtemistä että toimimista koko sen alueen hyväksi, johon on lähetetty. Vaikuttamista siis riittää.

Mihin kaikkeen Raamattu kehottaa vaikuttamaan? Vaikka mihin: yhteiskuntaan, perheeseen, ihmissuhteisiin, rauhaan, oikeudenmukaisuuteen ja anteeksiantamiseen. Tämän vaikuttamisen ytimessä on ajatus rekonsiliaatiosta, sovinnosta. Sovinnosta ihmisten kesken, sovinnosta ihmisen ja Jumalan välillä ja sovinnosta koko luomakunnassa.  

Paavali toteaa, että juuri tähän vaikuttamistyöhön me olemme saaneet Jumalalta erityisen kutsun, ”sovituksen viran”. Kyse ei ole mistään evankeliumin julistamisen sivutuotteesta tai Laulajan vihjaamasta ”sosiaalieettisestä puuhastelusta”. Tässä vaikuttamistyössä ollaan evankeliumin julistamisen ytimessä.

Yhdyn kuitenkin Laulajan kritiikkiin sanan kokonaisvaltainen käytöstä. Ei lähetystyö miksikään muutu tekemällä siitä yhtäkkiä ”kokonaisvaltaista”. Itse asiassa vaikutus voi olla jopa kielteinen: ikään kuin ilman tuota lisäystä lähetystyöstä puuttuisi jotakin olennaista. 

Ei siitä puutu. Mutta ei lähetystyön merkitys myöskään vähene, vaikka sanaa lähetystyö ei aina mainitsisikaan. 

Ilkka Koivisto

Kirjoittaja on teologian maisteri, joka harrastaa vaikuttamistyötä niin työssään kuin vapaa-ajallaan ja jonka mielipiteet eivät välttämättä kuvasta työnantajan ajattelua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s