Kävin suihkussa

Edellisen kerran kävin suihkussa maaliskuussa Thaimaassa. Viimeiset reilut kaksi kuukautta olen toki myös peseytynyt, mutta vain rantasaunassamme lämmitetyllä järvivedellä.

Vielä kolme vuotta sitten jaksoin valittaa pitkistä suihkuista. Silloin kodissamme Vantaalla oli kriisisijoitettuja murrosikäisiä tyttöjä. En ymmärtänyt, miten kukaan pystyy seisomaan suihkussa kymmenen tai kaksikymmentä minuuttia, jopa puoli tuntia. Nyt ymmärrän. Suihku on siunattu asia. Virtaava vesi puhdistaa niin selän kuin sielun.  

Paljon muutakin erikoista ehdin kokea, kun eilen kävin pitkästä aikaa kaupunkikodissamme.  Vuokralaisemme ovat nimittäin näinä päivinä muutamassa pois, ja talo on tyhjenemässä asuttavaksemme.

Kävin vessassa, ihan oikeassa vesiklosetissa! Mökillä puuseessä käyntejä seuraa aina ennemmin tai myöhemmin lapiohommat, mutta ei kaupungissa.

Vessassa näin itseni peilistä, oikein kokovartalopeilistä! Säikähdin. Päätin, että aloitan pulla-, keksi- ja karkkilakon heti syksyllä tai ainakin tänä vuonna. 

Likaiset astiat sai työntää suoraan astianpesukoneeseen. Likaiset vaatteet sai tunkea pyykinpesukoneeseen. Valtavan helppoa! Ei vedellä läträämistä tai ajomatkaa itsepalvelupesulaan.

Olohuoneessa oli valtavan iso televisio ja kaukosäätimessä Netflix-näppäin. Kun painoin näppäintä, pääsin jatkamaan katselua siitä, mihin olin jäänyt läppärilläni (Breaking Bad, kausi 2, jakso 3).  

Vantaan asuntomme sijoittuu kahden minulle tutun todellisuuden väliin. Toisaalla on urbaani Bangkokin metropoli ja toisaalla tämä hiljainen rantamökkimme. Onko Vantaa kaupunkia vai maaseutua? Vantaalla on paljon kauppoja, mutta ihmisiä ei näy juuri missään. Ei ainakaan Jakomäen K-marketissa iltayhdeksältä.  

Kun kävin omassa kodissani Vantaalla, oli kuin olisin käynyt kylässä. Ja kylässähän täällä maailmassa tietenkin aina ollaan. Mikään ei ole pysyvää. 

Odotan uteliaana, millaista kotia Jeesus on rakentamassa taivaaseen. ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan”, hän sanoi. 

Suihkua siellä tuskin tarvitaan eikä pyykinpesukonetta, taivaassa kun ei käsittääkseni ole mitään likaista. Sen sijaan jääkaappi taivaassa toivottavasti on, sillä aion syödä siellä ja PALJON! 

 

  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s