Minun työni

Tänään minun on määrä kertoa työstäni Suomi-vieraille, ja huomasin, että yllättäen se ei olekaan ihan helppoa. ”Mitä sinä siellä Thaimaassa oikeastaan teet?” kysyi oma isänikin minulta ollessamme joululomalla Suomessa.

Noh, teen viisipäiväistä työviikkoa, josta kolme päivää käytän Thaimaan luterilaisen kirkon diakoniaosastolla. Se on siis ajallisesti päätyöni. Diakoniaosastolla olen mukana kolmessa eri hankkeessa, joille jokaiselle annan yhden päivän viikossa. Näitä hankkeita ovat Armonkoti (ensikoti mammoille ja vauvoille), kummilapsihanke ja perheiden vahvistamisen hanke. Mikään näistä ei ole Suomen Lähetysseuran hanke, vaan kaikissa omistajuus on Thaimaan luterilaisella kirkolla. Homma on thaimaalaisten käsissä, ja me olemme heidän yhteistyökumppaneitaan.

Neljäs päivä työviikostani menee paikallisseurakunnallemme tai muuten vaan kirkolle, ei siis diakoniaosastolle.

Viides päivä menee Suomen Lähetysseuran omiin juttuihin sekä kirkolliseen työhön Kambodzassa ja Myanmarissa.

Suurin piirtein näin.

Käyntikortissani lukee ”diakonian ja lastensuojelun asiantuntija”. Suurin osa työstäni liittyy diakoniaan ja lastensuojeluun sekä Thaimaassa, Kambodzassa että Myanmarissa.

Koska isoin siivu työstäni menee Thaimaan kirkon diakoniaosastolle, voisin kertoa siitä hieman enemmän.

Thaimaan kirkko tekee kokoonsa nähden hyvin laajaa ja monipuolista diakoniatyötä. Vuosien saatossa se on auttanut tuhansia ihmisiä. Sen työ on myös koskettanut monien sydäntä ja saanut heidät kyselemään, mihin kristityt uskovat ja miksi he haluavat auttaa muita. Diakoniatyö on tehnyt heihin vaikutuksen. Olen tavannut aktiiviseurakuntalaisia ja jopa pastoreita, jotka ovat kertoneet liittyneensä kirkkoon alun perin siksi, että kirkko tekee niin paljon hyvää.

Thaimaan kirkko ylläpitää ensikotia, päiväkotia ja oppilaskotia. Sen lisäksi sillä on muutama sata kummilasta, se tukee HIV- / AIDS-potilaita ja vanhuksia sekä pitää lauantaikerhoja kielivähemmistöjen lapsille. Uusin hanke on perheiden vahvistamisen hanke, joka pyrkii tekemään paikallisseurakuntien tasolla vaikuttamistyötä perheiden keskuudessa. Hanke pyrkii ennalta ehkäisemään ihmiskauppaa, ja se pitää esillä mm. lasten oikeuksia. Thaimaan luterilaisella kirkolla on noin 40 seurakuntaa ympäri maata, ja seurakunnat ovat omalla alueellaan arvostettuja ja luotettuja toimijoita. Paikallisseurakuntien kautta on mahdollista tavoittaa tuhansia ihmisiä.

Suurimmat haasteet diakoniatyössä liittyvät minun mielestäni itsekannattavuuteen ja työn pitämiseen ajan tasalla muuttuvassa maailmassa. Thaimaan luterilaisen kirkon on tarkoitus itsenäistyä taloudellisesti jollain aikavälillä, mutta mitenkään helppoa se ei ole. Diakoniaosastolla yritetään koko ajan kehitellä ideoita varainhankintaan. Toinen haaste liittyy työn päivittämiseen. Thaimaalainen yhteiskunta on muuttunut voimakkaasti parinkymmenen vuoden aikana. Vanhat työmuodot, jotka entiset lähetystyöntekijät aikanaan aloittivat, eivät välttämättä ole tänä päivänä enää tarpeellisia. Yhteiskunta on alkanut jo huolehtia monista asioista. Sen sijaan tilalle on tullut uusia ongelmia, kuten ihmiskauppa ja vierastyöläiset / pakolaiset / paperittomat. On uskallettava tarttua uusiin haasteisiin (joista ei tajua vielä mitään ja joihin liittyy kohellusta ja epävarmuutta) ja päästettävä irti tarpeettomiksi käyneistä työmuodoista (joista on tullut tosi rakkaita ja jotka osaa hyvin). On muuten yllättävän vaikeaa!

Se diakoniaosastosta. Yhtenä päivänä viikossa pyrin tekemään kirkossa jotain muutakin kuin diakoniahankkeita. Olen mukana paikallisseurakunnassamme ja yritän tuntosarvet herkkinä tunnustella, missä kaikessa voisin olla siellä hyödyksi. Ideoita on paljon, mutta mieluummin kerron niistä vasta sitten, kun ne alkavat oikeasti toteutua.

Ja sitten se viidennen päivän työmaa, eli Suomen Lähetysseura, Kambodza ja Myanmar. Lähetysseuralla on paljon omia juttuja, jotka pitää tietysti hoitaa. Esimerkiksi nyt isännöimme Suomi-vieraita, ja puolentoista viikon kuluttua saan yhden suomalaisen vapaaehtoisen ohjattavaksi kolmen kuukauden ajaksi.

Kambodza on ihana työmaa. Siellä on muutaman vuoden ikäinen kirkko, jossa on nyt kaksi ordinoitua pastoria ja kolme seurakuntaa. Meininki on nuorekasta ja innostunutta. Näen, että Kambodzan kirkon olisi mahdollista tehdä pienellä budjetilla isoja asioita lastensuojelun saralla. Lastensuojelukoulutuksen järjestäminen työntekijöille ja vapaaehtoisille on olennaista, ja Thaimaasta voisi myös hyvin lainata Kambodzaan yhden hyväksi havaitun projektin (=Mukdahanin iltapäiväkerhotoiminta).

Myanmariin en ole ehtinyt vielä tutustua. Se on jäänyt sokeriksi pohjalle. Luon vasta kontakteja muihin toimijoihin sielläpäin.

Teen siis kovin monenlaisia asioita ja monessa maassa. Yleensä, kun minua ja Ilkkaa pyydetään kertomaan työstämme, valitsemme pari hauskaa tai koskettavaa casea, joista kerromme. Ne konkretisoivat työtä ja jäävät ihmisten mieleen. Ikinä ennen en ole edes yrittänyt kirjoittaa tyhjentävää kuvausta koko toimenkuvastani. Ei siis ihme, ettei edes oma isä tiedä, mitä se tyttö siellä Aasiassa touhuaa ja missä kaikkialla huitelee!

 

Oman seurakunnan varainhankintakokouksessa. Thaimaan nuoren kirkon on tarkoitus itsenäistyä, ja taloudellinen itsenäisyys vaatii paljon istumalihasta ja raakaa työtä. Tämä homma ei aina ole mitään idealistista pehmoilua vaan hyvin arkista puurtamista.