Takana 26 kuukautta. Mitä ajattelen nyt?

Nyt on semmoinen juttu, että en taida olla vähään aikaan kirjoittanut tänne, että mitä oikeasti kuuluu. Nyt korjaan tilanteen.

Takana on reilut kaksi vuotta Thaimaata ja Kaakkois-Aasiaa. Hyvähän täällä on asuessa, jos vain muistaa olla liikaa hengittämättä ulkoilmaa, mutta aina sitä Suomen kesää odottaa. Omalla kohdallani kesän odottaminen alkoi viime vuoden syyskuussa, kun piipahdin lyhyellä ruskalomalla Suomessa. Tiedän: paha paha, ja olisi pitänyt käyttää junaa tai vähintään kompensoida ilmastosynnit, mutta tässä seison enkä muuta voi.

Itse asiassa tuosta päivien laskemisesta tulee mieleen armeija-aika. Silloin sitä aina laski jotakin. Joko TJ tai sitten päiviä seuraavaan lomaan. Niin kivaa kuin armeijassa olikin — no ei ollut — aina sitä odotti että pääsee vapauteen. Eihän tämä työ vankila ole, ja armeija sitäkin vähemmän, mutta minkäs sitä ihminen luonnolleen voi: aina odottaa jotakin, ja ruoho on vihreämpää mökillä kuin tässä betoniviidakossa. 

Joululomalta saapuessani (kyllä, tunnustan: jälleen kerran Suomessa), en meinannut päästä millään unirytmiin. Uni tuli yleensä vasta 4—5 aikaan aamuyöstä. Yhtenä aamuna päätin, että valvon sitten saman tien aamu-seitsemään ja menen sitten töihin. Ei toiminut. Unirytmi meni entistä enemmän sekaisin.

Vasta pari päivää sitten nukuin ensimmäisen normaalin yön. Respetini hyviin yöuniin on: 1) tehokas hikiliikunta aikaisemmin samana päivänä, mutta ei liian lähellä nukkumaanmenoa. 2) päiväunien rajoittaminen 30 minuuttiin, 3) tuhti yöpala puolelta öin juuri ennen nukkumaan menoa ja 4) ei saa ajatella mitään ikävää asiaa iltakymmenen jälkeen.

Tämän viikon paras uutinen on se, että jo yli 2 vuotta Bangkokin säilöönottokeskuksessa oleva ystävämme saa helmikuun alussa turvapaikan Australian Sydneystä! Minä olin jo menettää uskoni siihen, että tämä syyttömänä säilöön otettu saisi ikinä oikeutta, ja kyllä tässä prosessissa myös usko Jumalaan oli koetuksella. Mutta vihdoin kaikki näyttää hyvältä. Paitsi ne metsäpalot heidän uudessa kotimaassaan.

Piristystä arkeen tuo kuntosaliharrastus, jonka aloitin vuoden alussa. Jos tässä iässä istuu tietokoneen ääressä aamusta iltaan tekemättä muuta kuin napsimalla Digestive-keksejä, siitä ei hyvä seuraa. Olen tähän mennessä osallistunut jo tanssitunnille, ”ilmanyrkkeily”tunnille ja sisäpyöräilytunnille. Tanssitunti olisi kaikkein mieluisin, mutta siinä ei ole riittävästi aikaa treenata askelia, ojennuksia, kiertoja ja mitä näitä on.  

Pari kertaa kuukaudessa tapaan tosi hyvän thaikielen yksityisopettajan. Hän on rohkaissut jatkamaan thaikielen opiskelua, kirjoittamaan päiväkirjaa ja julkaisemaan ne joskus vaikka kirjana. Mutta onhan tämä thain opiskelu niin paljon vaikeampaa kuin melkein minkä tahansa tavallisen kielen opiskelu. Katsoin tuossa kerran YouTubesta italian kielen opetusvideota ja olin aivan ihmeissäni: voiko jokin kieli olla tällaista, että se puhutaan samalla tavalla kuin kirjoitetaan! Ja kaiken lisäksi niin kaunista! Opiskelin italiaa joskus parikymmentä vuotta sitten, ja ajattelin aloittaa italian kielen opiskelun uudelleen täällä Bangkokissa. En ole vain vielä löytänyt Fabrizion kanssa yhteistä aikaa.

Ruoasta sen verran, että paistettu riisi ei enää maistu. Onneksi täällä Ekkamaissa on muutamia hyviä länsimaista ruokaa tarjoavia ravintoloita, tosin 2 tai 3 kertaa sen hintaisia, mitä perus-Thai-ruoka on. Mutta kun riisin jälkeen pääsee syömään mozzarella-salaatin, tonnikalasalaatin, paistetun lohen tai kiviuunissa paistetun herkkusienipizzan, tuntuu hetken kuin olisi joulu. Tai siis kesä. Suomessa. 

Syömisestä muihin harrastuksiin. Thaimaahan muutettuamme ostin melkein ensi töikseni kitaran. En kuitenkaan ole kitaraa juuri soittanut, ja siihen on syy. Kitaraa soittaessani tulen aina surulliseksi. Mieleeni tulee aina isäni, joka aikanaan opetti minulle ensimmäiset kitaran soinnut ja kappaleet. Miksi sitä itseään kiusaamaan haikeilla soinnuilla, kun voi kuntosalilla kuunnella konemusiikkia.

Meni nyt vähän mollin puolelle tämä bloggaus. Mutta kyllä tästä vielä kesä tulee. Silloin vietämme liki 2 kuukautta Suomessa, jotta ruvetkaahan valmistautumaan. Pankaa peukut pystyyn, että uusi laiturimme on vielä paikallaan talven jälkeen, jos sinne Suomeen nyt tänä vuonna edes talvea tulee.

Rakkaudella, Ilkka

P.s. tätä tekstiä ei ole oikoluettu. 

P.s. 2: joku kävi yöllä maalaamassa suojatiemme punaiseksi. Se on siitä hyvä, että siinä ei erota jalankulkijan verta. 

 

30182A22-859F-44D3-BD5F-6D455A936AD6.jpeg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s