Toisenlainen jouluevankeliumi

Ja tapahtui niinä päivinä, että hallitukselta kävi epäselvä käsky. Kaikki maailma, tai  ainakin lapset, ja miksei myös äidit, jos vain haluavat, ja vaikka eivät haluaisikaan koska lapset, mutta ei kuitenkaan isät, koska heille ei ollut sijaa välikysymyksessä, oli saatettava poliittisen päätöksenteon kohteeksi, paitsi jos päätöksen tekevät virkamiehet, jos se vain on oppositiolle, keskustan kannattajille ja Syyrialle ok. Mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun kukaan ei tiennyt, kuka on Syyrian maaherra.  

Ja katso, yhtäkkiä heidän edessään oli kolme itämaista kaiken tietävää, ja heidän kanssaan suuri joukko muita suomalaisia. He sanoivat: ”Maassa rauha ja hyvää tahtoa kaikille! Tai ainakin lapsille, jos ovat alle kaksivuotiaita, tai korkeintaan viisivuotiaita eikä heitä ole vielä tapettu ja virtaan heitetty, ja vaikka olisikin, niin oma vika, ja myös äideille, jos äitien valitsema ideologia sen vain sallii, ja myös isis äidille elikkäs mummillesi.” 

Kaikki palasivat peloissaan ja kiiruhtaen suorinta tietä omiin kaupunkeihinsa. Kukaan ei jäänyt vartioimaan toimittajalaumaa.

Mutta Marin kätki nämä kaikki asiat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Häntä ei hävettänyt.

harat.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s