Mitä ikinä?

”Mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille.”

Kun sain tietää tämän päivän saarnani evankeliumitekstin, tuli mieleeni Jeesuksen sanat: ”Isä, jos mahdollista, ota minulta pois tämä malja.” Niin melkein tapahtuikin, sillä pari päivää sitten menetin ääneni. 

Mitä ikinä te pyydätte? Aikamoinen lupaus. Miten voin samaan aikaan ottaa todesta Raamatun lupauksen ja samaan aikaan tunnustaa tosiasiat: en saa kaikkea, mitä pyydän. Miten sovittaa yhteen ”kyllä” ja ”ei”?

Kun sitten rukouksessa tulee pettymyksiä, kynnys pyytää kasvaa. Ei haluaisi enää lisää pettymyksiä. Mutta ehkä vieläkin vaikeampaa kuin täyttymätön rukousvastaus on se, kun joutuu kuulemaan ihmisten keksimiä selityksiä Jumalan toiminnalle. 

”Sinulla on elämässäsi jokin synti, siksi et saa mitä pyydät.” Tai: ”Jumala on jo antanut sinulle! Nyt sinun täytyy vain uskossa ottaa se vastaan!” Tai: ”Kyllä Jumala kuulee, mutta hän vain viivyttelee vastaustaan. Eräskin oli rukoillut ystävänsä pelastumista kaksikymmentä vuotta, ja sitten Jumala vastasi!”

Kaksikymmentä vuotta? Mutta kun minulla on tämä kipeä pyyntö tässä ja nyt.

Miksi Jumala ei anna mitä pyydän? Onko niin, että saamiselle on lukuisia ehtoja — vähän niin kuin vakuutuksessa on pikkutekstejä: Jokainen pyyntö pitää esittää Jeesuksen nimessä. Täytyy anoa sitkeästi ja hellittämättä. Täytyy anoa lainkaan epäilemättä, jottei ole ”meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee”. Ei saa anoa kelvottomasti. Ei saa anoa, jos aikoo kuluttaa omissa himoissaan. Niin, ja lopuksi täytyy muistaa sanoa aamen.

Ja onko peräti niin, että lupaus antamisesta annettiin vain pienelle joukolle Jeesuksen opetuslapsia? Enkö minä kuulukaan joukkoon? 

Meidän ajassamme ja kulttuurissamme on tärkeää, että asiat ovat ennustettavia. Että voisimme olla varmoja: tästä seuraa tuo. Elämää pitäisi voida hallita. Jumalakin pitäisi tarvittaessa voida saattaa vastuuseen teoistaan — tai tekemättä jättämisistään. Jos pyytää ehtojen mukaisesti, silloin pitää myös saada. 

On kuitenkin olemassa yksi pyyntö, joka on avain kaikkiin näihin kysymyksiin. Siihen pyyntöön ei ole liitetty mitään pikkutekstejä. Se pyyntö on iso teksti, kaikista rukouksista ensimmäinen: ”Tulkoon sinun valtakuntasi.”

Minulla on kerran vuodessa kehityskeskustelu esimieheni kanssa. Silloin hän kysyy: Onko sinulla, Ilkka, työssäsi kaikki mitä tarvitset? Kun vastaan, en pyydä Apple Watch 4 -älykelloa enkä oksasilppuria. Sen sijaan sanon kaiken, mitä tarvitsen voidakseni tehdä työni hyvin. Minun täytyy vain pyytää.

Ja kun pyydän, olen työnantajani asialla — en omallani. Toisin sanoen: pyydän työnantajani nimessä.

Jeesus oli Jumalan valtakunnan asialla.

Kaikki, mitä Jeesus teki ja rukoili, liittyi Jumalan valtakunnan tulemiseen. ”Tulkoon sinun valtakuntasi” on kirjoitettu kaikkien kristittyjen toimenkuvaan. Valtakunnan eteen teemme työtä ja sitä varten pyydämme. Näin tehdessämme olemme Jeesuksen asialla. Toisin sanoen: pyydämme Jeesuksen nimessä.

Itse olen huono ja arka pyytämään. Vuodenvaihteessa kuitenkin rohkaistuin pyytämään suuria. Ystävämme oli paennut vainoja Eritreasta. Pakomatkalla häneltä varastettiin rahat ja passi, ja hän joutui lopulta Bangkokin säilöönottokeskukseen, eräänlaiseen vankilaan. Hän oli ollut vangittuna jo vuoden.

Eräänä yönä rukoilin pitkään. Vetosin Jumalaan, että hän päästäisi ystävämme pois. Mikä voisi olla enemmän Jumalan tahdon mukaista kuin se, että syytön vapautetaan? Ja lupaushan on: ”Anokaa niin te saatte.” 

Apostolien teoissa on monta ihmeellistä kertomusta siitä, miten Jumala auttoi omiaan, kun he olivat vankeudessa. Miksei Jumala nytkin voisi lähettää enkeliään tai järisyttää Bangkokin pahamaineisen säilöönottokeskuksen perustuksia?

Aikaisin aamulla, vapaapäivänäni, sain viestin. Henkilölle, joka oli tuona päivänä luvannut mennä vierailemaan vankilassa, oli tullut este. ”Pääsisikö kukaan teistä käymään”? Tiesin heti, että tämä kutsu oli minulle. Se oli Jumalan vastaus rukoukseeni: ”Hyvä Jumala, tee jotakin — mikset tee mitään?”

Luin uudelleen Apostolien tekoja ja huomasin jotakin mielenkiintoista. On kyllä totta, että Herran enkeli avasi oven esimerkiksi Pietarille ja Johannekselle, mutta moni muu kristitty joutui samoihin aikoihin olemaan uskonsa takia vankeudessa. Ei Herran enkeli tullut avaamaan ovea heille.

Vielä mielenkiintoisempaa on, kun ajatellaan Paavalia. Kun Paavali ja Siilas olivat vankeudessa, tuli kyllä maanjäristys ja kaikkien kahleet avautuivat. Tämä oli niin väkevä todistus vanginvartijalle, että Paavali meni hänen kotiinsa ja kastoi hänet.

Mutta Paavali ei käyttänyt tilaisuutta karatakseen. Kastettuaan vanginvartijan Paavali palasi omasta tahdostaan takaisin vankilaan, kunnes hänet laillisesti voitaisiin vapauttaa. Jos Paavali olisi käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja kävellyt vapauteen, vanginvartija olisi saanut kuolemantuomion.

Toisin sanoen, maanjäristys ei ollut Paavalia varten vaan vanginvartijaa varten. Vieläkin enemmän kuin Paavalin vapautta, Jumala halusi, että Hänen valtakuntansa laajenee. Kaikki ei aina ole siltä, miltä päälle päin näyttää.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?

Kun rukoilin ystäväni vapautumista, vastasiko Jumala rukoukseeni? Tavallaan kyllä, tavallaan ei. Vankilan muurit eivät murtuneet eikä syytön päässyt vielä vapaaksi. Mutta Jumala osoitti, että hän kuulee rukoukset eikä unohda omiaan.

Jumala myös antoi minulle kaiken, mitä sinä päivänä tarvitsin voidakseni palvella häntä. Hän antoi vapaapäivän, terveyttä ja taksirahaa. Hän herätti minut juuri oikeaan aikaan lukemaan viestejä. Vangittu ystäväni sai sinä päivänä jokapäiväisen leipänsä, tuoretta patonkia. Jumala pitää huolen omistaan, tavalla tai toisella. Ja olen juuri saanut kuulla, että ystävälleni on luvattu turvapaikka Australiasta.

Minulle tämä kaikki opettaa kolme asiaa:

Ensinnäkin, Kun pyydämme Jumalalta jotakin, on olemassa suuri riski, että meistä itsestämme tulee osa rukousvastausta. Jumala saattaa laittaa meidät hommiin.

Toiseksi, se vaan on fakta, että emme saa kaikkea mitä anomme. Mehän jopa kiitämme tästä: ”Kiitos että pyynnöt toiset eivät saaneet täyttyä.” 

Mutta kaikki ihmisten keksimät selitykset sille, miksi Jumala ei joskus vastaa pyyntöihimme, ovat kehnoja. Me emme voi tietää kaikkea, minkä vain Jumala tietää.   

Kolmanneksi, saamme pyytää niin kuin lapsi. Jumala ei ole tehnyt pyytämisestä vaikeaa. Pyytämiselle ei ole pikkutekstejä. Jumala ei vaadi perusteluja eikä suostuttelua. Jumalaa ei voi lahjoa. 

Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua, jos et saa, mitä pyydät? Se, että lakkaat pyytämästä.

Jos et kuitenkaan enää jaksa pyytää, et rukoilla etkä oikein uskoakaan, niin Pyhä Henki pyytää puolestasi. Ehkä myös tuo Pyhän Hengen rukous alkaa niin kuin Jeesus opetti: Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi.

– – –

Lyhennelmä Ilkka Koiviston saarnasta Mäntsälän kirkossa 26.5.2019.
Evankeliumiteksti: Joh. 16: 23-33

mantsalan kirkko.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s