Vuosi elämästäni

Kotitehtäväni kielikoulussa on katsoa taaksepäin ja miettiä, millainen on ollut kuluva vuoteni. Teen tämän tehtävän nyt, mutta kirjoitan suomeksi. Ei ollut mitään puhetta siitä, millä kielellä tehtävä piti tehdä.

Jostain syystä mieleeni tulee armeija-aika, joka oli myös yksi vuosi. Silloin ei kyllä tapahtunut mitään muuta kuin että opin odottamaan. Odottamaan, ikävystymään ja kokoamaan ja purkamaan rynnäkkökiväärin. Ja välttelemään vastuuta. Kaikki nuo taidot olen jo unohtanut.

Kuluneena vuonna on tapahtunut toisenlaisia asioita.

Olen lopettanut juoksemisen. Se ei yksinkertaisesti vaan onnistu täällä Bangkokissa.

Olen vaihtanut television Netflixiin. Tosi hyviä ja koukuttavia sarjoja.

Olen ruvennut näkemään thaikielisiä unia. Joskus täytyy tarkistaa keskellä yötä sanakirjasta, mitä uni tarkoittaa.

Olen ruvennut laskemaan päivien määrää. Tietoisuuteeni iskee yhä syvemmin ajatus siitä, että ihmisen elämä päättyy joskus.

Olen saanut puolisostani myös erinomaisen työtoverin. Yksin tätä työtä ei jaksaisi eikä osaisi.

Olen unohtanut, millaista on saunoa kunnon saunassa, kaivaa ojaa, tyhjentää puusee, hakata halkoja, vetää käyntiin moottorisaha, ulkoiluttaa kultaistanoutajaa, avata Turunmaajuusto-paketti, hikoilla lumikolan takana, poimia mustikoita, tappaa hyttynen, kuulla kuikan huuto, nähdä aamu-usva, herätä hiljaisuuteen, tuijottaa nuotion tulta, toivottaa naapurille huomenta, vaihtaa kesärenkaat, palauttaa kirjaston kirja.

On kuin joku tyhjentäisi aivojeni kiintolevyä. Se ei ole vaikea tehtävä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s