…taivaan kuorissa veisailemaan

Sain tekstiviestin. Seurakuntamme jäsen oli kuollut. Minua toivottiin kovasti hautajaisiin. Kysyin, milloin ne ovat. – Neljän tunnin päästä. 

Sille päivälle ei onneksi ollut tärkeää ohjelmaa, joten eihän tuo mahdotonta ollut. Tosin tilaisuus järjestettiin laitakaupungilla, jonne matkaa oli reilut kaksi tuntia. 

Mietin silti jonkin aikaa, osallistunko hautajaisiin vai en. Ymmärsin nimittäin ensin, että kyseessä olisi temppelissä suoritettava buddhalainen rituaali. Sellaiseen en olisi halunnut osallistua. Kävi kuitenkin ilmi, että vaikka tilaisuus on temppelialueella, sen järjestäjä oli oma seurakuntamme. Tuhkaus suoritettaisiin vasta seuraavana päivänä, muut uskonnolliset seremoniat oli suoritettu jo kahtena aikaisempana päivänä.  

Istuimme temppelialueen pihalla heppoisissa muovituoleissa. Arkku oli edessämme olevassa lasipaviljongissa näyttävin kukkakoristein ja välkkyvin valoin koristeltuna. Seurakuntamme johtaja vaati, että minun on ehdottomasti istuttava etupenkissä.

Muistopuheesta en ymmärtänyt muuta kuin että seurakuntamme jäsen on nyt taivaassa. Laulun sanoja pystyin jo kiitettävästi seuraamaan — ainakin kun oli tuttu sävelmä: ”Kohta vaan, joudutaan, taivaan kuorissa veisailemaan…” (ในเวลาไม่ช้านาน) 

Paikalla olevat kyselivät, että missä Satu on. Ilmeisesti hänenkin odotettiin tulevan, vaikka kutsu oli osoitettu vain minulle. 

No, aina oppii jotakin. Minä = me, ja me olemme yksi liha. 

hautajaiset.jpg

One comment

  1. Jätit sitten vaatimattomana miehenä mainitsematta, että sinut haluttiin etupenkkiin, koska “olet niin komea”.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s