Hetken mielijohteesta nappasin järkkärin mukaan kirkkoreissullemme. Jos vaikka löytyisi kuvattavaa.

No löytyihän sitä heti. Kun istuskelimme kerrostalomme aulassa ja odottelimme taksikyytiä kirkkoon, muistin, että muutamat suomalaiset ihmettelivät kesälomallamme, mikä on henkien talo. Kun kerran oli aikaa, kävin nappaamassa kuvia meidän talomme edessä olevasta henkien talosta. Tämmöinen siis:

Henkien talo löytyy kaikkien talojen edestä. Uskotaan, että joka paikalla on omat henkensä. Kun tontille aletaan rakentaa, henget voivat suuttua, ja siksi niille rakennetaan oma talo, jossa niitten on hyvä olla. Tämä on tällainen pikkuruinen asumus, joka toimii myös eräänlaisena alttarina.

Ohi kulkiessaan ihmiset tekevät usein wai-tervehdyksen. Joskus tuohon saatetaan myös polvistua tai jäädä rukoilemaan pidemmäksikin aikaa. Hengille tuodaan mm. kukkia ja herkkuja. Usein tuossa on kymmeniä pulloja punaista Fantaa. Pullot on huomaavaisesti avattukin valmiiksi, ja niissä on pilli, jotta henkien on helpompi juoda niistä. Ja punaista limua tarjoillaan siksi, että alun perin on käytetetty veriuhreja, mutta kun ne kiellettiin, ihmiset joutuivat turvautumaan luovuuteen ja alkoivat käyttää punaista juomaa korvikkeena. Sinänsä kiinnostavaa tuo ymmärrys veriuhrin tärkeydestä.

No, taksi tuli, ja pääsimme sillä sujuvasti seurakuntaamme, joka sijaitsee vähän syrjemmällä. Kirkkoon päästäkseen joutuu joskus hyppelemään kirkon rappusilla nukkuvien kulkukoirien yli. Tämä tyyppi oli onneksi lupsakka tapaus. Täällä on kyllä rabiestakin, ja kulkukoirat ja -kissat ovat siksi ongelmallisia.

Aasiassa kun ollaan, kengät riisutaan ennen sisään astumista. Kirkossa läpsytellään rennosti paljain jaloin.

Tänään kirkossa ylistyksen veti Punainen ja saarnan piti Kana. (Voi näitä thaimaalaisia nimiä…) Punainen pyysi minut aluksi yllättäen eteen laulamaan kanssaan yhtä laulua. Ilkka pyydettiin soittamaan pianoa. Hyvin soittikin.

I love it when you shut up for a minute and listen! Haha. Kana saarnaa.

 

Lopuksi aina muistetaan ihmisiä, joilla on merkkipäivä tai jokin muu erityinen merkkipaalu elämässään. Joka kerta on lauluja, kukkia, kakkuja, kynttilöitä, kunniakirjoja… Kaunista huomaavaisuutta, mieltä lämmittäviä pieniä eleitä. Tässä Ilkka etsii katseellaan tämän päivän synttärisankaria. Lauloimme Happy birthday ja rukoilimme päivänsankarin puolesta.

 

Kaiken päätteeksi tuolit nostellaan pois ja tehdään iso piiri. Pidämme toisiamme kädestä ja jaamme esirukous- ja kiitosaiheita. Sitten rukoillaan yhdessä.

Ja sitten mennään – ei kirkkokahville – vaan kirkkoriisille.

Saimme kutsun seurakunnan leirille Huahiniin.

 

                                                         Ärrät ovat vaikeita.

 

Taitavien työkavereidemme Katariinan ja Teron Suomeen paluu mietityttää kirkkoriiseillä. Miten käy upeasti lentoon lähteneille projekteille? Totta kai kaikki pohjimmiltamme tiedämme, ettei työ ole kenenkään yksittäisen henkilön varassa. Kirkko seisoo ihan toisenlaisella perustuksella. Mutta silti. Mietityttämään pukkaa.

Kotiin viemisiksi saimme… niin, mikähän tämä itse asiassa on? Onko tämä nyt se Thaimaan kirkon virallinen virsikirja? Oli mikä oli, hyvin mieluisa se on joka tapauksessa. Ehtoollisliturgia on kirkossamme minun mielestäni todella kaunis ja koskettava, ja olen jo jonkin aikaa ajatellut, että olisi kiva saada sekä nuotit että sanat kotiin, jotta voisimme harjoitella niitä kaikessa rauhassa. Nyt saatiin. Minä haluan opetella laulamaan sujuvasti, ja parasta tietenkin on, että Ile voi opetella soittamaan. Sitten hän voi hoitaa tarvittaessa vaikka koko messun musiikin alusta loppuun. Eiköhän se oma paikka seurakunnassa löydy.