Kaukokaipuu

Reilun viikon päästä pääsemme lyhyelle kesälomalle Suomeen. Jännitän tätä matkaa melkein enemmän kuin muuttoa Bangkokiin viime vuonna.

Mielessä on monta kysymystä. Onko kesä todellakin saapunut Suomeen niin kuin joissakin postauksissa väitetään? Joko siellä oikeasti kukat kukkivat? Ovatko kuvat linnuista varmasti tältä kesältä vaiko vanhoja kuvia viime kesältä? Entä nuo kaikki varsin epäuskottavat kertomukset ”helteestä”, jopa yli 20 asteen lämpötiloista? Ei mene läpi. Räntää siellä kuitenkin sataa. Katoilla on varmasti vielä lunta.

Kävin Suomessa viimeksi talvella, isäni hautajaisissa. Tuleva käyntini on erilainen. Mutta miksi se jännittää? Siksi, että viimeksi kävin paikassa, jossa isäni kuoli. Nyt vietän koko loman paikassa, jossa isäni eli. Kesäasunnollamme näen hänen kättensä työn jäljen kaikkialla ympärilläni. Juuri se on paikka, jossa poissa oleva isäni on läsnä. Täällä Kaakkois-Aasiassa ajatukset täyttää työ. Suru on helppo työntää syrjään. Suomessa olen lomalla, ja siksikin kaikki on toisin. 

Bangkok tuntuu silti kodilta. Se on sitä viikko viikolta enemmän. Mutta sydän on ja tulee aina olemaan Suomessa, tuolla pienellä tontilla Vihtijärvellä. Sinne päästyäni työnnän käteni syvälle multaan — kirjaimellisesti. Enkä aio puhdistaa kynnenalusiani ennen kuin vasta paluulennolla tänne takaisin.

Paitsi tietenkin jos Satu käskee.  

7406733820_ec12645f5a_k.jpg
Siellä Suomessa on varmaan vielä lunta, onhan?

  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s