Miten minä ja kuka hän?

Saarna Rautalammin kirkossa 22.10.2017 (Joh. 9: 24–38)

Mihin minä uskon? Uskonko oikealla tavalla? Jos uskon, onko uskoni riittävä? Uskonko ihmeisiin? Pitäisikö niihin uskoa? Päivän evankeliumissa usko oli äärirajoilla.

Kertomuksen keskiössä on mies, jota pommitettiin kysymyksillä. Jeesus oli hänet parantanut. Nyt haluttiin ottaa selvää, miten kaikki oikein meni, ja menikö kaikki oikein. Tosin paikalla olleet uskonoppineet tuntuivat olevan jo ennalta päättäneet, että mitään paranemista ei ollut tapahtunut. Jopa vakuuttavien todisteiden jälkeenkin he kieltäytyivät uskomasta. ”Jokin tässä nyt mättää”. Tällaista ihmettä ei ole kukaan koskaan tehnyt, joten sellaista ei voi nytkään tapahtua. Tällainen ihme menee ”Raamatun ohi”.

Mitä oikein oli tapahtunut? Johannes kertoo ainoastaan, että Jeesus oli vähän aikaisemmin tehnyt maasta tahnaa, laittanut sitä miehen silmiin, ja käskenyt miestä sen jälkeen peseytymään. Silloin — pesulla ollessaan — mies oli saanut näkönsä. Vielä tuolla hetkellä hän ei voinut tietää, minkä näköinen ihminen hänet paransi. Jeesus oli hänelle vielä ”tuntematon hyväntekijä”.

Sokean saaminen näkönsä oli tuolloin ennennäkemätöntä. Kukaan profeetta tai ihmeidentekijä ei ollut sellaista aikaisemmin tehnyt, ei myöskään Jeesus. Ei ihme, että paikalle kerääntyi paljon ihmisiä. Jotkut raamatuntuntijat kuvailevat tuota miestä vain yksinkertaiseksi kerjäläiseksi, mutta uskallan olla eri mieltä. Hänen fariseusten kanssa käymänsä keskustelu osoittaa, että mies ei ollut pelkästään terävä-älyinen vaan myös sanavalmis. Hän päihitti fariseukset 6—0.

Päivä ei ollut muutenkaan fariseuksille paras mahdollinen. Aivan ensiksi fariseuksille tuotti harmia Jeesus. Parantaminen nimittäin tapahtui sapattina. Pelkästään silmävoiteen tekeminen syljestä ja maasta oli sapattina kielletty. Voide oli eräänlaista taikinaa, ja taikinaa ei saanut sapattina alustaa. Seuraavaksi fariseuksia tölväisivät näkönsä saaneen miehen vanhemmat. ”Mitä te meiltä kysytte, poikamme on aikuinen ja osaa kyllä ihan itsekin puhua.” Ei se, että on sokea, tarkoita että on myös mykkä. Ei se, että on köyhä, tarkoita että on tyhmä.

Ja sitten mies itse, vääntäessään asioita rautalangasta, purki turhautumistaan: ”Juurihan minä sanoin, että olin sokea mutta nyt näen. Mitä osaa virkkeestä ette ymmärtäneet? Se on kieltämättä ihmeellistä, että minä näen. Mutta vielä suurempi ihme on, että te oppineet kysytte minulta tietoa tästä Jeesuksesta.” Fariseuksilla nimittäin oli ollut tilaisuus seurata Jeesuksen toimintaa jo pitkän aikaa. Mutta tämä mies ei ollut vielä edes nähnyt Jeesusta. Oli kyllä tavannut, mutta ei nähnyt, koska silloin oli vielä savea silmissä.

Lopullinen kolaus fariseusten ylpeydelle tulee, kun mies sanoo: ”Jos te olette niin kiinnostuneita tästä Jeesuksesta, ruvetkaa ihmeessä hänen oppilaikseen.” Se riitti. Seurasi porttikielto seurakuntaan.

Ihailen tämän miehen rohkeutta ja rehellisyyttä. Hän sanoi asiat juuri niin kuin ne ovat, mitään lisäämättä ja mitään poistamatta. Hän pitäytyi faktoissa. Jos hän ei jotain ymmärtänyt, hän ei väittänyt ymmärtävänsä: ”Onko hän syntinen vai ei, sitä en tiedä. Saattaa olla että oli, sattaa olla että ei ollut. Mutta nämä kaksi asiaa minä tiedän: Ennen olin sokea, nyt näen.” Loput mies päätteli selkeällä logiikalla: Jeesus rikkoi sapattisääntöjä. Vain profeetalla on lupa tehdä niin. Siispä Jeesuksen täytyi olla profeetta. Miksi fariseukset eivät tätä tajunneet?

Ilmassa oli muutenkin paljon kysymyksiä: Kuka oli tehnyt sen synnin, että mies syntyi sokeana? Hänkö itse vai hänen vanhempansa? Jonkun täytyi olla syyllinen tällaiseen onnettomuuteen. Ehkä mies teki synnin jo äitinsä kohdussa, olihan hän jo syntyessään sokea. Silloin ajateltiin, että sairaus on poikkeuksetta seuraus tehdystä synnistä. Niin ajattelee moni myös tänään.

Thaimaassa, johon Satu ja minä olemme lähdössä, valtauskonto on buddhalaisuus. Buddhalaisuuteen kuuluu usko karman lakiin: miten elit edellisessä elämässä, siitä vastaat tässä elämässä. Seuraavassa elämässä on ehkä taas paremmin, kunhan vain teet hyvää ja vältät pahaa. Ei ole ketään muuta, joka vapauttaisi sinut tästä syyn ja seurauksen kierteestä, kuin sinä itse. Tässä on evankeliumin paikka. Tässä meillä on kerrottavana hyvä uutinen.

Myös tämän päivän ihminen osaa itsetutkiskelun. Mitä syntiä olen tehyt, kun minulle käy näin? Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun lapselleni tapahtuu näin? Mistä minua rangaistaan? Miten minä, osaanko minä, uskonko minä? Olenko minä riittävän? Olenko minä liian? Kun kysymme näitä inhimillisiä miten- ja miksi-kysymyksiä, jäämme helposti näiden kysymysten vangiksi.

Päivän evankeliumin parantumisihmettä on mielenkiintoista verrata erääseen toiseen samankaltaiseen, nimittäin Betesdan altaan tapahtumiin. Kun Jeesus kysyi Betesdan mieheltä, haluaako hän tulla terveeksi, mies rupesikin listaamaan ongelmiaan. ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut tuohon altaaseen. Aina kun yritän päästä sinne, tulee joku toinen ja ehtii minua ennen. Olen sairastanut jo pitkään. Miten minun tilanteeni voisi ikinä muuttua?”

Ehkä oikea kysymys ei olekaan miten vaan kuka. Juuri tämän kuka-kysymyksen teki mies tämän päivän tekstissä. ”Kuka hän on että voisin uskoa?” Ei ”miten minä” tai ”miksi minä” vaan ”kuka hän”. Juuri siihen kysymykseen Jeesus vastasi: ”Hän on tässä ja puhuu kanssasi”.

_  _  _

Kuka hän on, että voisin uskoa? Tärkeintä ei ole uskoni laatu vaan sen kohde. Jeesus ei kysy ”miten sinä olet itsesi tuohon kuntoon saanutkin”, tai ”miksi et ole pitänyt lapsestasi parempaa huolta”. Hän ei kysy, uskotko itseesi, uskotko unelmiisi, tai edes: uskotko ihmeisiin. Hän kysyy: Luotatko minuun?

Miten mies ylipäänsä tuli sokeaksi? Sillä ei ole merkitystä. Miten Jeesus paransi? Silläkään ei ole merkitystä. Mitä sokean piti tehdä saadakseen näkönsä? Ei mitään. Jeesus itse löysi hänet. Ja kun mies sitten myöhemmin näki, hän ei edelleenkään tehnyt mitään. Jälleen Jeesus itse etsi miehen käsiinsä. Jeesus tuli ja antoi näön, Jeesus tuli ja antoi uskon. Moni sanoo, että uskoisi jos näkisi. Fariseukset eivät uskoneet, vaikka näkivät. Itse asiassa juuri näkeminen esti heitä uskomasta. Jeesus näytti heidän silmissään vääränlaiselta.

On parempi olla rehellisesti sokea kuin uskotella näkevänsä — tai näytellä uskovansa. Vain se, joka tunnustaa sokeutensa, voi saada näön. Vain uskossaan köyhä voi tulla rikkaaksi. Usko on lahja, ei menetelmä. Se tulee ylhäältä, ei meistä itsestämme. Usko ei ole miten, vaan kuka.

Kuka on se Jeesus, että voisimme uskoa? Hän on tässä, evankeliumin tekstissä, ja hän puhuu sinun kanssasi.

rautalammin-kirkko-ilkka-koivisto.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s