”Meidän Jumala on parempi kuin teidän jumala” ei ole ilosanoma.

Miten kertoa kristinuskon Jumalasta ilman, että samalla pystyttää raja-aitoja ja osoittaa itse olevansa aidan paremmalla puolella?

Teologian professori Paul Knitter pohtii uskontodialogin haasteita kirjassaan Without Buddha I Could not be a Christian. Yksi ongelma on ajattelullemme tyypillinen dualismi ja siihen liittyvä arvottaminen: Henki on parempi kuin aine, taivas on parempi kuin maailma, länsi on parempi kuin itä.

Kun kristitty uskoo, että Jeesus on Jumalan ainoa poika tai ainoa tie taivaaseen, tätä ei välttämättä kannata käyttää uskontodialogin aloitusrepliikkinä. Kun nimittäin haluaa korostaa Jeesuksen erityisyyttä, on vaarana samalla dissata muiden uskontojen keskeisiä henkilöitä. Tämä saa kuulijan puolustuskannalle. Kristityn tarkoitus on kyllä korottaa Jeesusta, mutta ei painaa toisia alas.

Aloysius Pieris on todennut, että kaikkein hedelmällisintä on aloittaa puhe Jeesuksesta heikkojen, köyhien ja sorrettujen puolustajana. Tämä on heille hyvä uutinen. Tämä ei väheksy heidän nykyistä uskoaan. Jeesus on ollut köyhä ja sorrettu, mutta kykenee silti rakentamaan sovinnon sorretun ja sortajan välille. Tämä on ainutlaatuista.

Knitter kertoo kirjassaan, kuinka buddhalaisuuteen tutustuminen on tehnyt mahdolliseksi sen, että hän kaikista kristinuskoon liittyvistä opillisista epäilyistään huolimatta voi edelleen olla kristitty. Ilman Buddhaa hän ei olisi. Kirjan luettua jää kuitenkin miettimään, voiko Knitterin kristinuskoa vielä kutsua kristinuskoksi? Pitäisikö ehkä sittenkin vetää niitä raja-aitoja johonkin?

Knitter on John Hickin tavoin puhdasoppinen pluralisti. Hänen mukaansa kaikki uskonnot ovat pelastavia uskontoja. Jeesus ei ole ”Jumalan ainoa poika”, ei myöskään ”kertakaikkinen uhri”. Muitakin pelastajia on ja heitä tarvitaan. Sitä paitsi ii ole olemassa syntiä, on vain typeryyttä. Edelleen: Ylösnousemus on vain myytti, mutta Jeesuksen voi silti sanoa nousseen ylös ”hengellisesti”. Kysymys siitä, oliko hauta tyhjä, ei edes ole tärkeä. Jumala ei ole persoona eikä siksi myöskään ”Isä”, vaan energiaa tai ”aktiviteetti”. Myöskään persoonallista pahaa ei ole olemassa. Pahuus on — niin kuin Buddha opettaa — seurausta tietämättömyydestä. Tästä pahuudesta Buddha pelastaa siinä missä Jeesuskin.

Näin siis ajattelee Knitter. Katolisena teologina hän kuitenkin uskoo kiirastuleen. Buddhalaisena hän uskoo karman lakiin, ja omassa ajattelussaan hän liittää negatiivisen karman ja kiirastulen yhteen: hyvät teot voivat vähentää kuolemanjälkeistä kärsimystä sekä omalla että toisten kohdalla. (Tosin minätietoisuus lakkaa kuoleman jälkeen.) Toisin kuin vaikkapa Jeesuksen ylösnousemus, Buddhan valaistuminen on Knitterille fakta, jota ei ole vaikea uskoa.

Knitteirn oppi-isä Karl Rahner on todennut, että ennen kuin Jumala voi olla Sana, hänen on oltava kokemus. Jumalasta ei edes saisi puhua mitään, ellei sanoille ole katetta henkilön omassa kokemusmaailmassa. Myös Knitterille kokemus on kaiken perusta: hengellisyys ilman kokemusta on arvotonta.

Kysyin, pitäisikö raja-aitoja kuitenkin vetää? Kaikesta huolimatta sanon, että ei. Liian moni on jo loukannut itsensä ihmisten vetämiin piikkilankoihin. Liian moni on suljettu ulkopuolelle, liian moni on jäänyt sisäpuolelle. Mutta erilaisuuden edessä ei silti tarvitse luopua siitä, minkä itse tietää, kokee, luulee tai aavistaa oikeaksi. Dialogi ei ole samaa mieltä olemista tai asioiden ehdotonta yhteensovittamista. Toisin kuin esimerkiksi uskonnonfilosofian dosentti Leo Näreaho väittää, ei tarvitse olla pluralisti voidakseen käydä uskontodialogia.

Myönnän, että Knitter ei pyrkinyt kirjoittamaan uskontodialogin käsikirjaa. Hän kertoi omasta etsinnästään, omista epäilyistään ja omasta, minun korviini hieman erikoisesta teologiastaan. Minun haasteenani on poimia hänen ajattelustaan se, mikä on hyvää ja rakentavaa. Sitä oli paljon.

Samoin kuin buddhalaisuus on kirkastanut Knitterille hänen omaa kristillistä teologiaansa, toivon että Knitterin pohdinta kirkastaa minun teologiaani. Se nimittäin on jatkuvassa muutoksessa, mikä sopii ajatuksellisesti varsin hyviin buddhalaiseen ajattelutapaan. Kaikki virtaa. Mutta vielä toistaiseksi teologiani keskipiste on ylösnoussut Jeesus, joka sanoo provosoivasti: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” Uskon, että vain siinä määrin kuin kykenen Kristuksen esimerkin mukaisesti samastumaan köyhiin, sorrettuihin ja poissuljettuihin, joku voi ehkä minunkin kauttani nähdä Isän.

Siinä dialogissa ei ole me ja te; on ainoastaan me. Se dialogi on, niin uskon, lähetystyötä.

Jeesus-ja-Buddha.png

Kuva: Paul Knitterin kirjan Without Buddha I Could not be a Christian espanjankielisen käännöksen kannesta.  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s